![]() |
|
|
|
http://www.miasma-mag.net/ Anno Aspera: 2003 Years After Bastard.s Birth on paljolti samankaltainen kolmen aikaisemman S.O.V.A.-sarjaan kuuluvan levyn kanssa. Poikkeuksen muodostavat muutamat Angelraper-biisin kaltaiset vedot, jotka tavanomaisesta keskitempoisesta poljennasta poiketen pistellään nyt rivakammalla otteella. Barathrumille ominaista junnaavaa hitautta ei ole sitäkään unohdettu, välillä madellaan muun muassa vanhan demobiisin Into Maze of Nightmares tahtiin ja levy saatetaan päätöksen synkeänä ja hitaana avautuvan nimikappaleen myötä. Yhdeksän kappaleen kokonaisuus on reilu puolituntinen Barathrumia peruselementissään. Demonos räyhää edelleen hyvin riivattuna ja muutkin jo tutuksi tulleet maneerit toistuvat turhankin kanssa. Parhaimpina vuosinaan retkue onnistui viemään sysimustan metallin äärimmilleen ja teki lähtemättömän vaikutuksen viimeistään Infernal-levyllä. Mainitun ääniteoksen kaltainen metallinen hurmio jää puuttumaan tältäkin levyltä, päätöstahdit kun lyödään pöytään kovin keskinkertaisissa merkeissä. Näyttävää visuaalista puolta aiemmin suosinut yhtye on tällä kertaa tyytynyt kovin yksinkertaiseen kansiratkaisuun. Senkin puolesta Barathrum olisi ansainnut komeamman päätöksen. Mutta eiköhän tämä black metallin Sleepy Sleepersiksikin haukuttu orkesteri tulla muistamaan vielä pitkälle tulevaisuuteen. HEIL SOVA! Lisätty: Sunnuntai, 15 Toukokuu, 2005 Arvostelija: Antti Saaranen 6/10 |
No gigs ![]() Latest updates 03.03.2009 Long Live Satan live album 26.04.2008 Photos from Nightlife Rock, Helsinki 29.03.2008 Photos from Cumulus Night Life (Lahti) 17.10.2007 Photos from Nightlife 03.09.2007 Pelcepoop has left Barathrum. New guitar player Raakalainen. |